Astrologia
ei ole noituutta, taikuutta, uskonto eikä magiaa. Astrologia on
taivaankappaleiden asentoihin ja jatkuvaan liikkeeseen perustuva
tulkintasysteemi, jolla on ikää tuhansia vuosia. Havainnot tehdään
maapallolta, jossa fyysisesti elämme. Astrologia on
symbolikieli. Sen kunnollinen oppiminen kestää vuosia.
Astrologia
on empiirinen, eli kokemusperäinen tietotaito sen siirtyessä seuraaville
sukupolville ja kehittyessä jatkuvasti kosmisten syklien mukaan. Eri
sukupolvet ovat vaihtuvien planeettasyklien raamittamia ihmisiä. Elämme
jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistemme ja tähtiemme kanssa.
Kannattaa muistaa, etteivät tähdet aikaansaa toimiasi
pakottamalla, mutta kun Sinä aloitat jotain uutta, niin tähtikarttasi
kertoo sen menestymismahdollisuuksista jatkossa samoin kuin tulossa
olevista vaikeuksista. Ajoitus on ehdottoman tärkeä
- kannattaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tehdä silloin
tarpeelliset asiat. Kosmista myrskyä vastaan ei kannata veren maku
suussa ponnistella eikä turhaan hakata päätään seinään, vaikka se
onkin osa sisukasta suomalaista elämäntapaamme. Tulossa olevista
kuvioista on hyvä hankkia tieto ennakkoon koska se helpottaa
sopeutumista muuttuviin tilanteisiin. Oman kartan analyysi voi onnistua
vain pitkään opiskelleelta ja satoja tähtikarttoja tulkinneelta. Vähällä
tiedolla räpeltäminen saa vain vahinkoa aikaan. Tiedän asian omasta
pitkästä kokemuksestani.
SOTA. Jokainen
sukupolvi kokee erilaisia elämäntilanteita, jotka yhdistävät tai
erottavat ihmisiä. Nämä kokemiset näkyvät samansuuntaisina
samanikäisten ihmisten tähtikartoilla ns. hitaiden planeettojen
muodostamien kanta-aspekteina. Kun vakava vastoinkäyminen kohtaa
kansakuntaa, niin silloin on aina myös jotain yhteistä tähtikartoilla.
Esimerkiksi toinen maailmansota pakotti osallistumaan taisteluihin silloiset nuoret miehet, joista moni oli syntynyt
1920-luvulla. Jupiter ja neptunus olivat tuolloin leijonan merkissä ja
se sai tunteet tulvimaan yli äyräittensä ja ihanteiden sumun peittämään
kaiken alleen. Silloin oli vaikea tajuta realismin ja toiveiden
kohtaamista. Leijonan merkistä oli hyvä lähteä voittamaan lyhyt ottelu, niin
uskoivat hyökkääjät. Vuonna 2008 Pluto siirtyi Kauriiseen
ja merkittäviä muutoksia on sen myötä tulossa. Joudumme jokainen
kiristämään nälkävyötämme emmekä me suomalaiset ole suinkaan yksin maailmassa siinä puuhassa.
(kerrottu jo 7.11.2007) No, kukapa huonoja uutisia haluaa ylipäätään
kuulla, kun kaikki on ympärillämme viihteellistetty.
On aika erikoista, että niin monet tieteen ja uskontojen
suuntaukset ovat heti valmiita määrittämään mitä astrologia on. Eikö se
mitenkään riitä, että astrologit itse kertovat mistä on kyse.
Moni kuvittelee astrologian olevan sama kuin ns. horoskooppimerkki ja
sitähän se ei suinkaan ole. Vain henkilökohtaisesti laadittu
astrologinen tähtikartta kertoo asioita meistä laajemmin ja monipuolisemmin kuin
pelkkä horoskooppimerkki.